Tribute to the Jew in You album cover

Tribuuti

juutalaiselle sinussa

musiikkialbumi on nyt tilattavissa!

Omistettu pojalleni Juvalille (Justin), joka siirtyi ajasta ikuisuuteen juuri tämän albumin valmistuttua, 35-vuotiaana.

Jeremia 31:15-16

Tarina albumin takana

“Niin Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.”
Jesaja 51:3

Minua pidettiin kehdosta asti “laulavana vauvana”. Kuitenkin ollessani 7-vuotias, lääkärit neuvoivat äitiäni ottamaan minut pois laulu- ja kitaratunneilta peläten, että äänihuuleni vahingoittuisivat. Viesti, jonka sain, oli: “sinä et voi, eikö sinun pidä laulaa.” Siitä huolimatta jo 11-vuotiaana, tehdessämme alijaa Chilestä Israeliin, johdin kaikkia laivan nuoria laulamaan Siionin lauluja Israelin rantojen häämöttäessä horisontissa. 18-vuotiaana minut valittiin monien ehdokkaiden joukosta esiintymään armeijan alokaskurssin valmistujaisjuhlassa. Olin hyvin liikuttunut laulaessani akapellana satojen ihmisten edessä Hanna Seneshin, kuuluisan juutalaisen toisen maailmansodan aikaisen marttyyrin tekemän laulun “Eli Eli” (Jumalani, Jumalani).

Koska synnyin napanuora kaulan ympärillä, kärsin hapen puutteesta ja motorisista ongelmista. Siitä tuli myös haittaa laulamiselle. Kuitenkin laulu virtasi minusta usein, ja lauluja syntyi kuin itsestään. Olen laulanut ja soittanut kitaraa mielisairaaloissa, huipputurvallisissa vankiloissa, konferensseissa ja seurakunnissa monissa eri maissa.

Saan kaikki lauluni suoraan taivasta. Laulujeni säveltäjä on maailmankaikkeuden Luoja: minä olen vain vastaanottaja. Hän pelasti minut Poikansa Jeshuan kautta ja auttoi minua murtautumaan rajoitteiden läpi, tehden minusta eheän. Hän on lohduttanut minua ja kääntänyt murheeni tanssiksi ja suruni ilolauluiksi. Hänen syntymänimensä on Jeshua, vaikka monet ovatkin kutsuneet häntä Jeesukseksi; Hän on ja tulee aina olemaan juutalainen. Rukoukseni on, että nämä laulut siunaavat ja lohduttavat myös sinua. Tämä on kunnianosoitus Hänelle, jolle olen velkaa joka henkäykseni.

Laulunäytteitä

01. The Lion That Defeated the Dragon
02. Yeshua Is the Name of the Lord
03. Rejoice Bride of Messiah
04. Shabbat Angels (Shalom Alechem)
05. Welcome to My Shabbat
06. Your Torah
07. Whatever He Pleases He Does
08. Obedience
09. Kadosh
10. Your Children Shall Return
11. Mantle of Mercy
12. Immovable Unshakeable
13. The Devil Came to Town
14. Flying Higher
15. Mantle of Praise
16. Hatikvah

Lue koko tarina

“Katso musiikkivideo Armon mantteli (Mantle of Mercy)”