Gary Feraudo, USA

Aluksi olin huolissani aloittaessani uuden raamattukurssin, mutta tulin nopeasti ” riippuvaiseksi” sanomasta ja jatkoin vauhdilla oppitunnista toiseen. Se, minkä luulin vievän minulta useita kuukausia, osoittautui noin kuukauden mittaiseksi. GRM- raamattukoulussa käsitellyn materiaalin esitystapa on saanut Hengen sisälläni virkoamaan uudelleen ja tehnyt minut yhdeksi Jumalan mahtavista sotureista. Sen perustana olevan sanoman – Paluu uskon juutalaisille juurille – intohimo, vilpittömyys ja kiireellisyys resonoi syvästi ja on todella inspiroiva.

Samankaltaiset artikkelit

  • J.B, USA

    Minun on myönnettävä, että Uskonnonnollisuuden syövän hävittäminen -kirjan lukeminen herätti tunteita. Olen opiskellut islamia vuosia, ja harjoittanut islamin uskoa. Viime aikoina olen kuitenkin ollut vain yksinkertaisesti etsijä. Lausuin kirjan lopussa olevan rukouksen, jossa kutsun Jeshuaa elämääni, ääneen. Minulla on edelleen kysymyksiä, koska olen sellainen ihmistyyppi, joka ei kulje vain puolitiehen, vaan haluan olla täysin antautunut…

  • Thomas Mount, USA

    GRM-raamattukoulu on antanut minulle valtavan määrän uutta tietoa. Se on auttanut minua ymmärtämään juutalaista kulttuuria ja Tooran sanomaa. Tämä kurssi on antanut minulle paremman ymmärryksen siitä, mitä todella tarkoittaa, että Jeshua on elämäni Herra ja Mestari. Olen saanut takaisin uskoni Jeshuaan ja toivon paremmasta elämästä, ei vain täällä maan päällä vaan myös iankaikkisuudessa.

  • Ronald, USA

    Luin Uskonnollisuuden syövän hävittäminen -kirjan kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla en oikein ymmärtänyt lukemaani. Toisella kerralla olin hämmästynyt, ja kolmannella kerralla ymmärsin, mitä arkkipiispa Dominiquae kertoi minulle. Aadamista ja puutarhasta lähtien JHVH:n ainoa tarkoitus oli henkilökohtainen suhde ihmiseen. Saatana tuli puutarhaan ja tuhosi luonteensa mukaisesti ihmisen suhteen Jumalaan. Kaikki veri Aadamin kautta oli syntistä, eikä mikään…

  • Tina Christmas, USA

    Kasvoin häveten vanhempiani. Äitini pahoinpiteli minua fyysisesti ja henkisesti, ja isäni teki aina töitä elättääkseen kuusihenkisen perheemme. Kun kasvoin, kapinoin yhä enemmän ja enemmän. Kävimme äitimme kanssa kirkossa, mutta emme koskaan pysyneet yhdessä kirkossa vuotta kauemmin. Lopulta, teini-ikäisenä, käänsin selkäni kaikelle ja kaikille asioille, joita vanhempani yrittivät saada minut noudattamaan. Kävin läpi suhteen ja työpaikan…

  • Deborah Ross, USA

    GRM-Raamattukoulu on pelastanut elämäni! Olin fyysisesti huonossa kunnossa, ja hengellinen elämäni oli heikkoa, koska kaikki oli rakennettu väärien oppien ja valheiden varaan. Nyt minulla on syvä, terve ja kukoistava suhde Jeshuan kanssa. Koko elämäni on muuttunut! Se miten näen asiat ja suhtaudun kuulemaani, ja koko ajattelutapani ovat nyt Messiaan kaltaisia. Kuulen Pyhän Hengen puhuvan minulle…

  • J.B, USA

    Minulla oli hullu mutta rohkaiseva kokemus. Olen pyytänyt Jahia (Jumalaa) puhumaan minulle, antamaan minulle merkin, jotta tiedän olevani oikealla tiellä, ja olen rukoillut Jeshuan nimessä. Kirjassasi Jeshua on oikea nimi sanoit, että uskova voi parantua. Minulla oli kova niskakipu kahden päivän ajan. Jumala antakoon minulle anteeksi, jos tämä on väärin, mutta sanoin Jumalalle: Jos kuulet…